Helsingin kaupungin digitaalisen perustan uudistaminen herättää huolta

JHL näkemyksiä Helsingin kaupungin digitaalisen perustan uudistamiseen

 

JHL haluaa yhteistyössä yhdessä työnantajan kanssa kehittää koko kaupungin tietohallintoa.

Tässä näkemyksiämme asiaan:

Tulevassa koko kaupungin tietohallintoon liittyvässä keskittämisessä tulee huomioida hallintokuntien kyky palvella asiakkaita mahdollisimman ketterästi ja riittävin resurssein.

Huolenamme on, että miten paikallinen tietohallinnollinen asiantuntemus voidaan jatkossa taata, jos digiperustaan siirretään kolmannes resursseista? Paikallisten palveluiden tuntemus ja ketteryys on ollut valttina toimialojen niin ICT- tuki kuin -palveluidenkin osalta.
Tietohallinnossa on ollut jo pidemmän aikaa resurssipula, eikä koronan aiheuttaman työmäärän lisääntymisen ja digiloikan mahdollistaminen ole asiaa auttaneet. Nyt suurena pelkona on, että hallintokunnille räikeästi ilmaistuna ”pakkomyydään” kovalla hinnalla asioita, joita on pystytty tekemään itsenäisesti edullisesti ja varmasti.

Kaupungin organisaatio on jo osoittanut, että mitä kauemmas palvelu, joka keskittämisestä luonnollisesti seuraa, viedään loppukäyttäjästä eli meidän asukkaistamme ja asiakkaista, sitä kasvottomammaksi, kankeammaksi ja hitaammaksi se muodostuu. Näin ollen laatu tulee kärsimään.
Esimerkkeinä mainittakoon Talpan palkanmaksu ongelmat ja ennalta määrätyt kovat vuokrat.

Ostopalveluiden yhä lisääntyvä käyttö ja ulkoistaminen on usein todella kallista ja tuo usein tietoturvahaasteen. Onko Helsingillä varaa menettää oma osaaminen? Poikkeustilanne on osoittanut kuntien omien palveluiden arvon, niitä tulisi vahvistaa entisestään. Esimerkit niin maailmalta kuin läheltä ovat osoittaneet, että liika keskittäminen ja ulkoistaminen tulee kalliiksi sekä epävarmaksi.

JHL haluaa varmistaa, että kaupunkitasoisen hankkeen tehtävänvaativuuden arviointi on päivitetty ja tarkastettu koko tietohallinnon väeltä. Tällöin voidaan varmistaa objektiivisesti ja yhdenvertaisesti henkilöstön kohtelu muutostilanteessa. Tämä myös helpottaa esimiesten työtä henkilöstön siirtyessä uuteen organisaatiomalliin. Tämä tulee olemaan yksi oleellisista onnistumisen edellytyksistä samoin kuin koulutuksen mahdollistaminen koko kaupungin tietohallinnon väelle yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti.

Kohtuuttoman kiireisen aikataulun takia eri hallintokuntien tietohallintojen väki on ollut hyvin eriarvoisessa asemassa osallistumisen suhteen, huonoimmillaan henkilöstöä ei ole osallistuttu lainkaan.

  • Alla eri hallintokuntien näkemyksiä organisaatiomuutoksesta.
  • Olemme huolissamme siitä, että miten on huomioitu pelastuslaitosten yhteinen ICT-hanke suhteessa kaupungin digitaalisen perustan hankkeeseen, kun huomioidaan Helsingin pelastuslaitoksen integroituminen maakunta hallintoon.
  • Kulttuuri- ja vapaa-ajantoimialan näkemykset. Kuvan tietohallinnon väki on huolissaan siitä, että resurssit viedään ja toimialalle jäävät tehtävät eivät juurikaan vähene, vaan pikemminkin niistä tulee yhä vaativampia ja spesifisempiä. Kuvan resurssit ovat jo valmiiksi olleet alimitoitettuja niin henkilöstön kuin rahojenkin suhteen. Koulutukseen ei ole myöskään ollut tarvittavia resursseja. Toimialoille jäävän henkilöstön asema niin tva:ta, urakehityksiä ja koulutusten suhteen tulee olemaan huomattavasti heikommassa ja eriarvoisessa asemassa kuin uuteen yksikköön siirtyvillä. Toimialaa huolestuttaa kohtuullisten ICT-palveluiden kustannuksien jyrkkä ylhäältä saneltu nousu.
  • Sosiaali- ja terveystoimialalla ollaan huolissaan, miten tämä vaikuttaa mahdolliseen sote uudistus yhteistyöhön?
  • Kasvatus- ja koulutuksentoimialalla olemme erityisen huolisamme siitä, että miten opetuksen tuki voidaan järjestää. Siten että luokissa voidaan keskittyä opettamiseen ja oppimiseen eikä siihen, että esitystekniikka tai kannettavat tietokoneet eivät toimi. Ja tukea saa usein vasta viikkojen päästä, kun käsillä oleva opetus on jo ohi.

 

Helsingin yhteisjärjestö JHL ry:n hallituksen puolesta

 

Stefan Loman

puheenjohtaja

Helsingin yhteisjärjestö JHL ry