Hyvä lautakunnan jäsen,
Hyvää uutta strategiakautta ja menestystä tärkeään tehtävääsi!
Helsingin varhaiskasvatus JHL ry 081 edustaa kaikkia varhaiskasvatuksen ammattiryhmiä. Jäsenistömme koostuu pääasiassa varhaiskasvatuksen lastenhoitajista ja opettajista, sosionomeista, perhepäivähoitajista, leikkipuisto-ohjaajista ja alalle opiskelevista.
Alla muutama huomiomme Kaskon talousarvioehdotukseen 2026 liittyen:
Mielestämme positiivista on, että Kaskon ydintoiminnoilla ei ole kestävyysperiaatteen edellyttämää tuottavuustavoitetta. Toimialalle on saatu paljon hyvää, kuten lisäpanostukset oppimisen tuen uudistukseen. Huomioitavaa kuitenkin on se, että kohdennukset eivät juuri osu varhaiskasvatuksen palvelukokonaisuudelle.
On erityisen tärkeää varmistaa, että sijaismäärärahat ovat riittävät. Omia sijaisia ja nopeaa apua on syytä lisätä, vaikka Seure tärkeä kumppani onkin. Riittävä sijaiskapasiteetti varmistaa hyvän työntekijäkokemuksen ja lisää työhyvinvointia. Riittävällä kapasiteetillä vältetään myös henkilöstön siirtymiset ryhmistä ja toimipaikoista toiseen sekä työvuorojen jatkuvat vaihdokset. Helsingin varhaiskasvatuksen laatu on saanut jo kolauksen jatkuvien muutosten ja siirtelyiden takia, koska pedagogisia suunnitelmia ei voida toteuttaa. Valitettavasti kärsijöinä ovat varhaiskasvatuksessa olevat lapset ja heidän perheensä.
Perhepäivähoito on tärkeä varhaiskasvatuksen muoto, jota ei tule supistaa vaan kehittää. Kotona tapahtuva perhepäivähoito säästää myös tilakustannuksia. Perheillä tulee olla mahdollisuus valita perhepäivähoidon palvelua ryhmäperhepäiväkodissa tai hoitajan omassa kodissa.
Leikkipuistotoiminta ohjaa ja palvelee lapsia ja aikuisia monipuolisesti. Puistoissa tehdään myös palveluohjausta ja varmistetaan osaltaan strategiassa olevaa tavoitetta varhaiskasvatukseen osallistumisasteen nostamiseksi. Henkilöstö ohjaa lapsiperheet varhaiskasvatuksen piiriin. Koululaisten lakisääteistä iltapäivätoimintaa järjestetään puistoissa ja osallistujamäärät ovat kasvaneet. Toimintaa tulee kehittää ja varmistaa riittävät resurssit ja kattava leikkipuistoverkosto.
Helsingin varhaiskasvatus JHL ry 081 puolesta 4.9.2025
Tarja Thaci, puheenjohtaja Jaana Kesänen, pääluottamusedustaja