
Vahtimestari Josefiina Salmén, Esko Soininen ja Kimmo Virta harmittelevat Kulosaaren kartanon kesäsaunan loppumista.
ON lauantai-iltapäivä Kivinokassa.
Leppeä tuuli saa iäkkäät jalopuut suhisemaan. Luontoalueen liki totaalisen rauhan rikkovat vain kaukana humiseva Itäväylä ja radallaan kiitävä metro. Vehreydessä tallustellessa herää ajatus, että keskeisemmällä paikalla olevaa rauhan tyyssijaa Helsingistä ei hevin löydy.
Carl Ludvig Engelin suunnitteleman Kulosaaren kartanon pihassa liehuvat saloissa Ukrainan ja ammattiliitto JHL:n liput. Jälkimmäinen tuskin kauaa.
HS kertoi toissa viikolla, miten kaupunki on päättänyt strategiansa mukaisesti myydä omistamansa kartanon. Kaupunki ilmoitti keväällä myyvänsä useita kartanoitaan tulevien vuosien aikana osana kiinteistöstrategiaansa.
MYYNTIIN on menossa kokonaisuus, johon kuuluu 1810-luvulla varmistuneen kartanorakennuksen lisäksi eri aikakausilta olevia pienempiä rakennuksia kuten rengintupa ja sauna.
Kaupunki on kertonut Kulosaaren kartanon myynnin tapahtuvan mahdollisesti kesällä 2024.
Myyntipäätöksen seurauksena kartanoalueella 86 vuoden ajan vuokralaisena ollut ammattiliitto JHL:n Helsingin yhteisjärjestö päätti irtisanoa vuokrasopimuksen ja vetäytyä alueelta.
Samalla loppuvat yhdistyksen saunalla ylläpitämät sauna- ja suihkuvuorot. Ne ovat olleet tärkeitä erityisesti monelle Kivinokan kesämajojen käyttäjälle.
Vuonna 1956 rakennetulla saunarakennuksella on meneillään yksi toistaiseksi viimeisistä yleisistä saunavuoroista. Toistaiseksi viimeiset löylyt heitetään syyskuun lopussa.

Kulosaaren kartanon kesäsaunan toiminta loppuu nykyisen yhdistyksen pyörittämänä, koska kaupunki yrittää myydä kartanon.

Saunan piipussa asustaa lehtopöllö.
LUONTOELÄMYKSET vain paranevat, kun saunan pihalla vahtimestari Josefiina Salmén ja Kivinokan kesämaja-asukas Kimmo Virta viittoilevat lättänän rakennuksen savupiipun suuntaan.
Sen raosta pilkistää lehtopöllö, josta on kuluvan kesän mittaan tullut saunojille eräänlainen maskotti.
”Haikein mielin lähden alueelta, mutta päätökset ovat päätöksiä. Olen ehtinyt jo asennoitua asiaan”, Salmén kertoo. Hän on toiminut yhdeksän vuotta saunan vahtimestarina ja asunut viereisessä Tallbackan huvilassa. Nyt edessä on muutto. ”Tämä on ollut loistava paikka asua. Kuin maaseutua keskellä kaupunkia. Harva tällaisesta pääsee nauttimaan”, Salmén sanoo.

Vahvimestari Josefiina Salmén myy lipun viiden vuoden ajan saunalla käyneelle Pekka Virtaselle.
LIPPULUUKULLE saapuu JHL:n aktiiveihin kuuluva Ulla Tyyskä mukanaan uutisia. Hän kertoo, että Kivinokan JHL:n alueen mökkiläiset perustivat elokuun lopulla uuden yhdistyksen, Kartanon kesämajat ry:n. Hallituksen järjestäytymiskokous oli perjantaina. Rekisteröintiä odottavan yhdistyksen tavoitteena on jatkaa kartanon myynnin ulkopuolelle jäävän JHL:n kesämaja-alueen ylläpitoa, kun aiemman yhdistyksen toiminta alueella loppuu. Yhdistys hoitaisi muun muassa majakauppoja, taloutta ja tapahtumia.
Tyyskän mukaan perustettu yhdistys tulee tekemään kaupungin kanssa maanvuokrasopimuksen, joka on voimassa vuoden 2032 loppuun. Tästä on hänen mukaansa suullinen sopimus. ”Yksittäiselle majalaiselle se muutos ei näy juuri mitenkään”, Tyyskä sanoo. Vaikka hän suree saunatoiminnan loppua, ilmassa on ripaus toivoa. Jos kartanokauppoja ei ensi kesänä synny, uusi yhdistys yrittää neuvotella kaupungin kanssa jatkoa saunan pyörittämiselle. ”Olemme valmiita vaikka talkoilla lähteä vetämään tätä.”
KAIKKIEN tunnelmat eivät ole yhtä toiveikkaat. 12 vuotta Kivinokassa mökkiä asuttanut Tarja Blomberg tiivistää omansa kahteen sanaan: ”Paskat fiilikset.” Hän sanoo jäävänsä kaipaamaan eniten talven ja syksyn tilaussaunakokoontumisia. ”Täällä olen tutustunut ihmisiin. Mietin, että miten tämä jatkuu ilman saunaa. Järkyttävää.”
Kimmo Virta muistuttaa, että sauna on ollut alueen ainoa paikka mökkiläisten peseytymiseen.
”Peseytyminen menee aika helvetin hankalaksi”, hän sanoo. ”Mökeissä ei ole suihkuja.” Uimarannalta löytyy kylmä suihku, mutta sen alla Virta ei ”hirveästi viihdy”.

Kimmo Virta muistuttaa, että Kulosaaren kartanoalueen sauna on ollut ainoa paikka, jossa Kivinokan mökkiläiset voivat peseytyä.
VIRTA hehkuttaa paikan saunakulttuuria. On loistavaa, että kaikki tuntevat toisensa.
Sisällä pukutiloissa aistii vuosikymmenten ahkeran saunomisen. Lakkapinta on lohkeillut puisista penkeistä ja maali hilseillyt ikkunanpielistä. Saunan puolella makkarat lepäävät niille varatuissa koukuissa kiukaan yllä.
”Kuka ostaa tuollaisen kartanon? Hirveät käyttökustannukset”, Virta pohtii.
Hän tietää kertoa, että kaupunki on kaavoittanut uuden saunan Kivinokan rantaan. Milloin uusi sauna tulee, se on kokonaan eri juttu. Alueelta löytyy jo pikkuruinen telttasauna, mutta siitä ei ole nykyisen korvaajaksi, koska pesutilat puuttuvat.

Markus Andrejeff (oik.) ja Jaakko Koivumäki rentoutuvat kesäsaunan miesten puolen terassilla.
SAUNALTA kohti mökkiä astelevien Esko ja Anu Soinisen häitä juhlittiin Kulosaaren kartanossa 50 vuotta sitten, vuonna 1973. Kartano tunnetaankin suosittuna juhla- ja hääpaikkana.
”Kyllä on surkeaa”, Esko Soininen tuumaa löylyjen päälle pihamaalla. ”Tämä paikka on meille niin tärkeä.” Hänkin epäilee, ettei kartanolle ihan heti löydy ostajaa.
Pariskunta on pitänyt kesämajaa Kivinokan JHL:n alueella 35 vuoden ajan. Saunominen on kuulunut ohjelmaan lähes joka lauantai sekä toisinaan keskiviikkoisin ja maanantain ilmaisilla suihkuvuoroilla.
”Ihan ehdoton, elinehto. Ainoa lämpimien vesien käyttöpaikka”, Anu Soininen kommentoi saunan merkitystä.
Hän sanoo JHL:n alueen majojen olevan uuden yhdistyksen ja alkuvuonna nuijitun kaavan myötä turvassa, mutta saunan tulevaisuus mietityttää. ”Kuka sen ostaa ja onko hänellä halua jatkaa yleistä saunameininkiä?”
Esko Soininen tuo hänkin esiin monen mainitseman yhteisöllisyyden. ”Tässä on niin paljon eri käyttäjiä, että sauna pitäisi saada jollain konstilla käyttöön.”