Miten Helsinki haluaa varautua tulevaisuuteen?
Elämme epävakaata aikaa, koko Eurooppa painii niin energiakriisin kuin sodan tuoman epävarmuuden kanssa.
Vartiainen on asettanut kaupungin liikelaitoksille hurjia tuottavuusohjelmia, joiden tarkoitus on säästää, kiristää ja jopa yksityistää toimintoja!
Näiden tuottavuusohjelmien toteuttamiseksi on vähennettävä kalustoa, henkilöstöä ja muutettava toimintaa radikaalisti.
Helsingin liikelaitoksissa tuotetaan palveluita kaikille Helsingin kaupunkilaisille, jotta asukkaiden arki saadaan sujumaan. Liikelaitokset ovat mukana silloin kun muut kaatuvat ympäriltä ja on toimittava muuttuvassa kriisitilanteessa.
Palvelukeskus Helsinki tuottaa ruokaa kaiken ikäisille kaupunkilaisille ja on moneen kertaan osoittanut olevansa muuntautuva ja osaava, silloinkin kun kilpailutetut yritykset ovat nostaneet kädet pystyyn on Palvelukeskus pelastanut ja tuottanut palvelun.
Kehittämällä toimintaa järkevästi pystymme tulevaisuudessakin onnistumaan. Tämä kuitenkin edellyttää kaupungilta investointia uuteen valmistuskeittiöön, jonka mittaluokka voisi olla noin 15–25 milj. €.
Liikelaitos Stara taas huolehtii kaupungin infrasta ja ylläpitää sen toimintaa. Staralla on mittavat varautumisen velvoitteet Helsingin kaupungilla ja se tukee viranomaisten toimintaa poikkeusoloissa ja kriisin aikana. Näitä tukitoimia ovat esimerkiksi öljyntorjuntaan ja sään ääri-ilmiöihin liittyvät tehtävät. Myös väestönsuojeluun liittyvä velvoite tulee huomioida.
Staralla on jo käynnissä tuottavuusohjelma, jonka syystä henkilöstö ja kalusto tulee vähenemään. Näiden jo käynnissä olevien toimien lisäksi Staraan ei tulisi kohdistaa uusia henkilöstön ja kaluston määrään vaikuttavia toimenpiteitä.
Nyt valmisteltavaa budjettia tehtäessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota Helsingin kykyyn toimia kriisitilanteessa ja varmistaa palveluntuotannon ja kaupungin turvallisuuden jatkuvuus. Helsingin kaupungilla on muuta Suomea korkeammat vaatimukset varautumiselle, johtuen esimerkiksi kaupungin koosta, pääkaupunkiasemasta ja alueella sijaitsevista valtionhallinnon, turvallisuusviranomaisten ja demokraattisen päätöksenteon instituutioista.
Onko riskejä ja vaihtoehtoja käyty aidosti läpi veronmaksajille ja päättäville luottamushenkilöille läpinäkyvällä tavalla?
Onko eri vaihtoehtoja avattu julkiselle keskustelulle?
Ei ole, valmistelut on tehty suljetuin ovin!
Riskit voivat olla valtavia! Haluaako Helsinki ottaa sen?
Jere Kahila
puheenjohtaja
Helsingin kaupungin rakentajat ja korjaamotyöntekijät JHL ry 013
Eija Paananen
puheenjohtaja
Palvelukeskus Helsinki JHL210 ry